Koulu

Botkyrkan ruotsinsuomalainen koulu

Botkyrkan ruotsinsuomalainen koulu on tasokas kaksikielinen vapaakoulu, joka perustettiin vuonna 1996. Koulussamme noudatetaan Ruotsin koululakia ja opetussuunnitelmaa. Tavoitteemme on, että lapset ja oppilaat oppivat sekä äidinkielensä suomen että ruotsin kielen. Molempien kielten kehitystä seurataan esikoulusta 9. luokalle saakka.

Koulun tavoitteena on myös luoda hyvä pohja vahvalle identiteetille, jonka juuret ovat Suomessa ja Ruotsissa. Ne lapset, joilla on lisäksi kolmas kieli kotona, saavat opetusta myös siinä kielessä. Vahva identiteetti ja hyvä kielitaito antavat merkittävän sosiaalisen pätevyyden muiden kulttuurien kohtaamiseen ja ovat selvä etu jatko-opinnoissa ja työmarkkinoilla. Kotimaahan ja ulkomaille tehtävät opintomatkat ovat tärkeä osa koulutyötämme.

Opintomatkat

Koulustamme tehtävät opintomatkat ovat hauska ja hyvin tärkeä osa koulutyötä. Pyrimme tietoisesti siihen, että opiskelu eri aineissa antaa myös valmiuksia kohdata muita maita ja kulttuureja avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Tavoitteemme on, että 3. luokka tekee opintomatkan Keski-Ruotsiin, 6. luokka Pohjoismaihin ja 9. luokka Eurooppaan tai kauemmaksi. Oppilaamme ovat tehneet matkoja eri vuosina Saksaan, Espanjaan, Tsekkiin, Skotlantiin, Tanskaan ja Islantiin.

Luova toiminta 

Me painotamme koulutyössä myöskin luovan toiminnan ja kulttuuritapahtumien tärkeyttä. Siihen kuuluvat koulussa tapahtuvan toiminnan lisäksi teatteri- ja oopperavierailut, filmit ja elokuvat sekä kirjailijavierailut. Koulun kulttuurikomitea toimii erilaisten kulttuuritapahtumien hyväksi. Kulttuuriklubi tarjoaa koulun oppilaille ja esikoululapsille, heidän perheilleen ja ystävilleen mahdollisuuksia osallistua erilaisiin kulttuuritilaisuuksiin ja -tapahtumiin. Koulun teatteriryhmä vastaa koulussa esitettävistä näytelmistä.

Saavutetut tulokset

Kouluviraston suorittamissa tilastollisissa, valtakunnan ja oman kuntamme koulujen välisissä vertailuissa, on Botkyrkan Ruotsinsuomalainen koulu saavuttanut opetuksen tavoitteet hyvin tuloksin. Olemme olleet kunnan paras koulu vuonna 2005 ja 2008.

Kodin ja koulun yhteistyö

Hyvän koulun yksi perusedellytyksistä on toimiva yhteistyö vanhempien ja koulun välillä. Koulussamme on toiminut sen perustamisesta asti aktiivinen vanhempainyhdistys, joka on tukenut koulua monin eri tavoin ja auttanut hyvän ja turvallisen koulun luomisessa. Työympäristömme on rauhallinen, luokat ja opetusryhmät ovat pieniä. Jatkamme yhteistyötä koulun kehittämiseksi edelleen.

Tervetuloa vierailulle! Vastaamme myös mielellämme lisätiedusteluihin!